On hetkiä, jolloin istun koneen ääressä vastaanotossa näppäilemässä jotain, mikä ei tunnu juuri miltään ja mieleni tylsistyy. Esimerkiksi silloin kun lasken hotellin asukasmääriä ja vertailen niitä edellisiin päiviin tai teen pientä lisämyyntiä varauksen yhteydessä, en koe näitä mielekkäiksi tehtäviksi. Toivoin niin kovasti uudelta työltä ettei siitä löytyisi negatiivista sanottavaa, mutta myönnettävä on, että siinäkin on alkanut huomata ne ei niin kivat työvaiheet. Tykkään paljon jutella ihmisten kanssa ja sehän onkin parasta vastaanoton työssä. En ole niin innostunut hallinnollisesta puolesta. Kaipaan välillä hoitajan ammattia, sitä tiettyä intensiteettiä, kun auttaa toista ihmistä ja aitous mikä niissä hetkissä on. Sitä tekemisen meininkiä, jossa jokainen hetki vaatii läsnäoloa eikä voi olla puolittain mukana.
Olin vaihtamassa alaa ensimmäisen kerran vuonna 2018, aloitin matkailualan opinnot, mutta korona pysäytti koulun kesken ja palasin hoitajaksi. Se paluu harmitti silloin todella paljon, koska halusin niin kovasti eteenpäin, uudelle alalle, enkä päässyt. Tuntui, että ovi oli auennut hetkeksi ja pamahtanut sitten kiinni. Palasin hoitajaksi ja jotenkin aloin siitä pitää taas uudelleen. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat ihania, kuormittavuus tulee muualta kuin itse ihmisistä. Hoitotyö on aikataulutuksella pilattu ja se tekee siitä kuormittavaa. En kuitenkaan pystynyt unohtamaan tuota vääryyttä, että minulta kuin vietiin mahdollisuus uuteen, joten lähdin kokeilemaan uudelleen, kun aika matkailualalla alkoi näyttää paremmalta. En tiedä oliko kokoaikaisen työn hankkiminen yhtä hankalaa aiemmin hotellista, mutta minä en ole löytänyt kokoaikaista vastaanottovirkailijan paikkaa saati nähnyt työpaikkailmoitusta parin vuoden aikana. Sesonkitöissä toki on täydet tunnit, mutta niissä on aina syksyn ja kevään kuukauden/parin tauko. Olen päässyt sesonkiin ja nauttimaan vain yhdestä työpaikasta kerrallaan, mutta pidemmän päälle tämä on stressaavaa, jos on ainoa keino elättää itsesi.
Vastaanoton multitaskaus
Vastaanoton työssä parhaita hetkiä ovat pienet vitsailut ja jutustelut asiakkaiden kanssa, ne aidot kohtaamiset, jotka syntyvät hetkessä. Mutta ne hetket ovat valitettavan lyhyitä ja seuraavana päivänä tulee jo uudet kasvot. Ihmisistä alkaa ajan myötä tulla massaa. Kasvot häviävät mielestä nopeasti ja jutut toistavat itseään, mistä olette tulossa, minne olette menossa. Se on erilaista kuin hoitajan työssä, jossa jokainen kohtaaminen vaatii keskittymistä ja huolellisuutta, koska tehtäviä ei yksinkertaisesti voi tehdä huolimattomasti. Vastuu pitää sinut hereillä tavalla, joka vastaanotossa puuttuu.
Molemmat työt kuluttavat, mutta eri tavalla. Vastaanotossa kuluttaa se, että niin moni asia on käynnissä yhtä aikaa ja pinnallisesti. Multitaskaus on normaalia vastaanotossa ja se kuormittaa mieltä paljon. Tyypillinen tilanne on se, että olet kirjoittamassa sähköpostia, puhelin soi kesken kaiken ja samalla kun olet puhelimessa, asiakkaita kävelee ovesta sisään odottamaan palvelua. Sähköposti jää auki taustalle odottamaan vuoroaan ja hallinnolliset työt lykkääntyvät entisestään. Asiat jää kesken ja tehokkuus valuu hukkaan, kun aina aloittaa samaa tehtävää uudelleen. Hoitajana eniten kulutti tiukat aikataulut, mutta siellä ei ole samantyylistä multitaskausta, koska on pystyttävä keskittymään yhteen ihmiseen ja hänen asioihin kerrallaan.
Palkkataso mietityttää
Palkka on yksi niistä asioista, joka nousee mieleen yhä useammin. Matkailualalla lisät ovat lähes olemattomia eikä lauantailisää ole lainkaan. Hoitajana ehdin tottua siihen, että lisät olivat hyviä enkä voinut uskoa ettei lauantailisää ole lainkaan. Tavallaan hyvä etten ollut ottanut näistä selvää etukäteen, koska saattaa olla, että olisin alkanut empimään vastaanottovirkailijaksi ryhtymistä. Nyt kun olen alkanut haaveilla muutosta omaan vuokrakotiin, niin palkka alkaa tuntua konkreettiselta. Vastaanoton palkalla en yksinkertaisesti pystyisi elämään kaupungissa samalla tavalla kuin hoitajan palkalla eläisin.
Tämä talouden näkökulma on saanut minut kyseenalaistamaan valintoja, joita en ole ennen kyseenalaistanut. On hetkiä, jolloin pohdin vakavasti siirtymistä takaisin hoitoalalle. En siksi, että kaipaisin sinne kokonaan, vaan koska yritän elää mahdollisimman hyvää arkea, jossa on taloudellinen turva. Matkailuala on jännittävä ja energinen ala olla mukana, mutta palkkaus siellä on yllättävän huono, jolloin on hankala lähteä kasvattamaan mukavaa arkielämää. Matkailualalla pääsee elämään, nauramaan ja kokemaan, mutta taloudellista turvaa se ei anna.
Silti kannatti kokeilla
Jos joku kysyisi minulta suoraan, kannattiko vaihto, vastaisin ilman epäröintiä että kyllä. Olen ollut kuin pitkällä lomamatkalla. Matkailualalla on ollut niin hauskoja hetkiä, kokemuksia ja kohtaamisia, jotka olisivat jääneet kokonaan tulematta todeksi ilman sitä hyppyä tuntemattomaan. Retket Lapin luonnossa, se rauha ja ne maisemat, joita en olisi koskaan kokenut hoitajan arjessa, ovat asioita joita muistelen vielä pitkään. En vaihtaisi niitä pois, vaikka palkka on mitä on.
Kaipuu hoitoalalle ei ole poistunut kokonaan, se tulee ja menee, riippuen siitä missä kohtaa elämääni olen. Juuri nyt se kaipuu on äänekkäämpi kuin pitkään aikaan, koska muutto omaan kotiin on tuonut rahakysymyksen uudella tavalla eteeni. Kaipaan hoitoalan palkkoja. Harmillista, että välillä joutuu tekemään elämänvalintoja pohjautuen talouteen, mutta laskut on pakko saada maksettua ja olisi kiva saada säästöönkin jotain.
Saan olla kuitenkin tyytyväinen, että on terve ja on työpaikka, oli se alalla millä hyvänsä.