Olen asunut kolmessa työnantajan tarjoamassa majoituksessa Suomen ja Ruotsin Lapissa. Vuokran määrä asunnoissa on ollut suht sama. Ruotsissa harjoittelijana en maksanut mitään, mutta työkavereilta kuulin, että he maksavat noin 200 euroa kuukaudessa. Sama summa oli Suomen puolella. En tiedä minkä perusteella henkilöstöasuntojen vuokrat päätetään paikkakunnilla esimerkiksi Suomen Lapissa, ehkä se on tuurista kiinni.
Ensin asuin Ruotsissa muutaman yön paikassa, jossa huoneessa oli kirjaimellisesti vain sänky ja lavuaari. Talo oli kolmikerroksinen kerrostalo, joka oli täysin sesonkityöläisiä varten. Joka kerroksessa oli yksi wc ja yksi suihku, kerroksesta riippuen asukkaita oli 4-6. Yhteinen keittiö oli alakerrassa ja pyykkitilat kellarissa. Huoneessani oli leveä parisänky ja se vei lattiasta melkein kaiken tilan eikä muuta enää mahtunut huoneeseen. Vaatteet ja muu tavara piti pitää matkalaukuissa lattialla, koska kaappia tai muuta säilytystilaa ei ollut. Toivottavasti tällainen järjestely ei ole kovin yleinen, koska pidemmän päälle se olisi todella hankalaa. Kukaan aiempi työntekijä ei ole varmaan epäkäytännöllisestä huoneesta maininnut työnantajalle, työntekijät sopeutuvat muutaman kuukauden tilanteisiin yllättävän joustavasti. Mutta ihmettelen silti, kuka on ideoinut, että se on järkevää pistää leveä vuode eikä mitään muuta huoneeseen ja olettaa, että työntekijällä on mukava olla ja asua siellä.
Kävin kysymässä hotellin esihenkilöiltä, että onko mahdollista saada toinen majoitus, koska moni asia oli epämukavasti ja onnekseni oli vapaata toisessa majoituksessa. Parin yön jälkeen siirryin viihtyisään isoon omakotitaloon. Talo oli kaunis ja sisustus viihtyisä. Sain käyttööni oman huoneen, kylpyhuone ja keittiö olivat yhteisiä kolmen muun naispuolisen asukkaan kanssa. Talo oli kaksikerroksinen, kaksi huonetta yläkerrassa ja kaksi alakerrassa. Talossa oli kaksi wctä ja kaksi kylpyhuonetta. Kaikki oli niin siistiä ja kaunista siellä. Hotelli oli vuokrannut talon yksityisiltä henkilöiltä ja moni Arvidsjaurissa vuokraakin omaa kotitaloaan sesongin ajan, koska se on taloudellisesti kannattavaa.
Suomen Lapissa majoitus on vaatimattomampi, rakennus vanhempi ja sisustus pelkistetympi, mutta minulla on oma huone ja oma kylpyhuone. Keittiötilat ovat yhteiset ja kellarista löytyy pyykkitilat. Rakennuksessa on reilu kymmenen majoittujaa. Pelkkä oma kylpyhuone nosti arkea hurjasti viihtyisämmäksi. Saa peseytyä ja käydä wcssä silloin, kun haluaa eikä tarvitse suunnitella etukäteen, milloin ehtii suihkuun ennen kuin joku toinen haluaa sinne. Kuinka ihanaa on oma kylpyhuone, arvostan arkisia asioita hiljalleen enemmän ja enemmän.
Laadukas asumisympäristö ei automaattisesti tarkoita omaa rauhaa asumiseen. Vaatimattomampi paikka voi tuntua enemmän kodilta, jos siellä saa olla edes osittain omillaan. Hinta ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka paljon yksityisyyttä rahalla saa, se riippuu täysin siitä, mitä majoitukseen kuuluu.
Yhteiskeittiön arki, kun rauha on aina kiinni muista
Yhteisasumisessa raskasta on yrittää pitää yhteisiä paikkoja siisteinä. Erilaiset elämäntavat ja siisteyskäsitykset tulevat väistämättä esiin. Ruotsissa hankaluuksia tuli enemmän likaisen keittiön kanssa, astiat saattoivat jäädä lojumaan pitkäksi aikaa ja roskat tyhjentämättä. Suomen puolella jokainen hoitaa omat vastuunsa säntillisemmin. Yksi selitys voi olla ikä, koska Ruotsissa kämppikseni olivat huomattavasti minua nuorempia, kun Suomen Lapissa porukka on ollut aikuisempaa väkeä.
Asuessa vuorotyötä tekevien ihmisten kanssa myös aikataulut menevät ristiin. Joku tulee myöhäisestä iltavuorosta juuri, kun toinen menee nukkumaan aamuvuoroon mennäkseen ja keittiössä on aina jonkun kokkailut menossa eri tahtiin kuin oma. Se ei ole kenenkään vika, mutta se tarkoittaa, että täysin omaa rauhaa ei juuri koskaan ole, paitsi omassa huoneessa.
Oma koti odottaa vielä vuoroaan, mutta tiedän mitä haen
Kaipuu omaan kotiin on suuri, se on turvapaikka, jossa on hyvä olla. Kaipuu omiin tavaroihin ja rutiineihin. Jatkuva pakkaaminen muutaman kuukauden välein on henkisesti kuluttavaa. Itselläni myös ajatukset väistämättä menivät sesonkien väliseen tyhjään hetkeen ilman työsuhdetta. Hoitajana tottakai tiedän ettei hätää ole, mutta silti se stressi siitä, että tavallaan pitää aloittaa alusta. Onneksi on ollut tuttuja keikkapaikkoja hoitajana, niin se helpottaa.
Tavaroiden varastointi ja vain välttämättömän mukana pitäminen on opettanut minulle paljon siitä, mistä todella välitän, mutta se on samalla pitänyt yllä jatkuvaa väliaikaisuuden tunnetta. Työnantajan tarjoama majoitus on aina väliaikainen, vaikka asuisi siellä kuinka pitkään. Ja väliaikaisuus tuntuu jossain vaiheessa psyykessä. Ei voi koskaan täysin rentoutua paikkaan, jonka tietää jättävänsä taas pian, vaikka paikka olisi kuinka mukava ja ihmiset ihania. Alitajunnassa pyörii aina ajatus siitä, että tämä ei ole pysyvää eikä kannata kiinnittyä liikaa.
Omaa kotia minulla ei vielä tätä kirjoittaessani ole, mutta toivon, että pian on. Tiedän, että sinne asti pitää vielä hetki jaksaa odottaa. Kaudet ovat työnantajan majoituksissa opettaneet, mitä haluan omasta kodista löytyvän. Oma kylpyhuone ja että saa olla väsyneenä rauhassa, ilman keittiössä odottavaa small talkia.
Kunnes oma koti on taas löytynyt, yritän muistaa ne hyvät puolet, joita yhteisasumisessa on. Ei tarvitse maksaa yksin koko vuokraa, ei tarvitse hoitaa itsenäisesti kaikkia kodin ylläpitoon liittyviä asioita ja joskus keittiössä kohdattu ihminen onkin juuri se, jonka kanssa haluaa jutella.