wood light follow hands

Lakkasin juoksemasta jonnekin

On outoa huomata, miten pitkään on elänyt kuvitellen, että pysähtyminen on jonkinlainen epäonnistuminen. Että jos ei koko ajan tavoittele jotain suurempaa, parempaa palkkaa, arvostetumpaa työtä, seuraavaa askelta, niin jää jälkeen jostain, mitä ei kukaan ole edes määritellyt. Kuin pitäisi koko…

walking a dog in a snowy winter storm in sweden

Alanvaihtajan kaipuu entiseen

On hetkiä, jolloin istun koneen ääressä vastaanotossa näppäilemässä jotain, mikä ei tunnu juuri miltään ja mieleni tylsistyy. Esimerkiksi silloin kun lasken hotellin asukasmääriä ja vertailen niitä edellisiin päiviin tai teen pientä lisämyyntiä varauksen yhteydessä, en koe näitä mielekkäiksi tehtäviksi. Toivoin…

black text on white wall

Vapaus omistamatta

Mitä vähemmän minulla on tavaraa ympärilläni, sitä vapautuneempi ja rauhallisempi olo minulla on. Viimeisimmät pidempiaikaiset siirtymät ovat olleet silmiä avaavia sen suhteen, mitä oikeasti kannattaa pakata mukaansa. Miksi kantaisin mukanani tavaraa, jota en välttämättä tarvitse tai käytä säännöllisesti, siinä ei…

majestic snow covered mountain in tromso norway

Lappi on täydellinen lomakohde, mutta ei koti minulle

Ennen kuin tulin Lappiin töihin, minulla oli mielikuva siitä, millaista täällä voisi olla ja minkälaisia ihmiset ovat. Kuvittelin hiljaisuutta, revontulia ja upeita maisemia. Ihmisiä, jotka liikkuvat metsässä kuin kotonaan, tuntevat jokaisen marjapaikan ja nukkuvat teltassa täydellisissä retkivarusteissaan. En ole metsässä…

close up of a wooden sign home and fairy lights

Koti on tärkeää, vaikka se vaihtuisi joka kausi

Olen asunut kolmessa työnantajan tarjoamassa majoituksessa Suomen ja Ruotsin Lapissa. Vuokran määrä asunnoissa on ollut suht sama. Ruotsissa harjoittelijana en maksanut mitään, mutta työkavereilta kuulin, että he maksavat noin 200 euroa kuukaudessa. Sama summa oli Suomen puolella. En tiedä minkä…

selective focus photo of reception signage

Vastaanottovirkailijana Ruotsissa

Ruotsi on aina tuntunut miellyttävältä maalta vierailla, siellä tuoksuu kuninkaallisuus, ihmiset vaikuttavat iloisilta ja hyvinvointi hehkuu ihmisistä. Olen käynyt Tukholmassa monesti kuuluisalla Ruotsin paatilla, jossa on päivä aikaa kierrellä ja katsella Tukholmassa. Tammikuussa 2025 pääsin tutustumaan Ruotsiin hieman pidemmäksi aikaa,…

cathedral over buildings in helsinki

Kevättauko sesongista

Huhtikuu ja toukokuu Helsingissä Talven sesonki Lapissa päättyi pääsiäisen jälkeen ja palasin Helsinkiin sesonkitauon ajaksi. En halunnut jäädä työttömäksi pitkäksi aikaa, joten keikkailin hoitajana Helsingin seudulla. Hoitajuus on pitänyt aina huolta, että töitä löytyy. Vakituista sopimusta minulla ei koskaan hoitajana…

modern sofa and reflecting table near reception counter in salon

Työpäiväni vastaanotossa

Hetki, kun astun hotellin aulaan, on vieläkin minulle erityinen. Olen onnellinen, että kuuntelin itseäni ja uskalsin tehdä muutoksen. Joka päivä näen, kuinka rohkeus avasi oven uusiin mahdollisuuksiin. Tein pitkään toista alaa, niin minun on ajoittain vieläkin vaikea uskoa, että tämä…

Large ancient oak tree with widespread branches in green rural field

Epävarmuus itsestään, kun on tehnyt samaa liian pitkään

Kun elämä on liian mukavaa elämänmuutokseen On helppoa olla tekemättä mitään suurta silloin, kun elämä on jo ihan ok. Ei huono, ei loistava vaan sellainen tasainen ok, jossa arki pyörii, palkka tulee tilille ja illalla pääsee kotiin omaan pesään möllöttämään.…