Istun aamulla pöydän ääressä tai makaan sängyllä kahvikuppi kädessä, päälläni ihana pehmeä aamutakki, jonka ostin itselleni ihan vain, koska se tuntui mukavalta. Se oli kallis ja olisin tietenkin fiksuna voinut säästää rahat, mutta en halunnut, mieluummin nautin hyvästä olosta jonka saan, kun täytän tilani kauniilla asioilla.
En tiedä milloin on päätetty, että aikuisuus tarkoittaa vakavuutta. Että kunnon aikuinen säästää joka euron, suunnittelee viisi vuotta eteenpäin ja katsoo kulmat kurtussa, jos joku käyttää rahaa johonkin muuhun kuin eläkesäästöihin. Minulla on velvollisuuksia siinä missä muillakin, laskuja jotka pitää maksaa ja velkoja jotka pitää hoitaa, mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitä ajatusta, että velvollisuuksien hoitaminen vaatisi koko elämän muuttamisen harmaaksi ja jännityksettömäksi.
Pihtailu ei kiinnosta
Olen kasvanut taloudellisesti vaatimattoman lapsuuden. Joskus olen yrittänyt saada itseni innostumaan siitä, että jättää jokaisen ylimääräisen euron säästöön, mutta miksi vain keräisin rahaa tililleni, jota en käytä, viimeinen päivä voi olla koska vain. Sen sijaan kun ostan itselleni jotain, mikä piristää päivää, tunnen iloa ja tunnen olevani itselleni tärkeä, koska annan itseni nauttia enkä selittele järjellä itseäni pois hetkistä. En puhu mistään holtittomasta rahan tuhlaamisesta, vaan siitä, että annan itselleni luvan nauttia asioista silloin kun se on mahdollista, enkä jää koko ajan miettimään mitä kaikkea jäi tekemättä, koska rahat piti säästää johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen.
Tarjoukset ja alennuskoodit eivät minua kiinnosta pätkääkään. En jaksa laskea senttejä sinne tänne saadakseni jonkin tuotteen muutaman euron halvemmalla, omalla kohdallani se vie ihan turhaa aikaa. Mieluummin ostan sen mitä haluan, ilman että teen siitä koko iltapäivän mittaista projektia hintavertailuineen. Tiedän että tämä kuulostaa jonkun korvaan vastuuttomalta ja ymmärrän myös, että joillekin arjen säästäminen on pakollista syystä tai toisesta. Minun vain ei ole pakko enää.
Rakastan sitä tunnetta, kun en joudu joka ostoksen kohdalla laskemaan päässäni riittääkö tilillä kate. Tiedän vain, että siellä on tarpeeksi ja se riittää minulle. En tarvitse tarkkaa lukua, en taulukkoa enkä budjettisovellusta. Riittää kun tiedän, että voin ostaa kahvia ja kakkua kahvilassa, lähteä reissuun tai vaihtaa aamutakin uuteen eikä se romahduta mitään. Se rauha on minulle arvokkaampaa kuin säästötili täynnä numeroita, joita en koskaan käytä mihinkään.
Työ ja palkka
En pystyisi tehdä työtä, josta en yhtään pidä vain rahan takia, sen verran pitää itseään arvostaa ettei myy sieluaan rahasta. Olen tyytyväinen, kun koen työn mukavaksi ja korvaus on kohtuullinen. Vaikka töissä olisi kuinka kivaa, ei se voi korvata vapaa-aikaa. Joten se aika minkä vietät työpaikalla tai etäilemässä on pois itseltäsi, joten koen, että siitä ajasta tulee saada sopiva korvaus, jolla pääsee elämään ja nauttimaan asioista. Itselläni on ehdottomasti ollut hauskaa töissä usein. Mutta kyllä se motivaatiota vie, jos ei makseta kunnolla. Jännä ilmiö, jotenkin se vain sapettaa, jos suostuu tekemään liian alhaisella palkalla työtä.
Olen vakava aikuinen
Haluan olla aikuinen. Haluan osata olla välillä vakava, hoitaa asiat kun niin pitää ja seistä omien päätösteni takana. Mutta sisälläni asuu koko ajan myös se pikkulapsi, joka innostuu asioista ihan liikaa ja nauraa ääneen kun jokin on hauskaa, eikä yritä hillitä sitä naurua vain koska ollaan aikuisten seurassa. Saan valtavasti iloa ihan tavallisesta kauneudesta, auringonlaskusta jonka pysähdyn katsomaan, kauniisti katetusta pöydästä tai siitä kun joku laittaa itsensä siistiksi vain omaksi ilokseen. Nämä asiat saavat minut hymyilemään ja tunnen iloa sisimmässä.