Huhtikuu ja toukokuu Helsingissä
Talven sesonki Lapissa päättyi pääsiäisen jälkeen ja palasin Helsinkiin sesonkitauon ajaksi. En halunnut jäädä työttömäksi pitkäksi aikaa, joten keikkailin hoitajana Helsingin seudulla. Hoitajuus on pitänyt aina huolta, että töitä löytyy. Vakituista sopimusta minulla ei koskaan hoitajana ole ollut, mutta määräaikaisuuksia ja keikkaa on aina riittänyt enemmän kuin tarpeeksi ja niin kävi tälläkin kertaa. Talous pysyi kasassa ja sain maksettua velkoja. Minulle myös töissä käyminen tuo hyviä rutiineja ja hyvää oloa, kun sitä tekee sopivassa määrin.
Myönnän, että keikkaillessa kävi mielessä pienesti ajatus, että mitä jos palaisikin hoitajaksi. On niin helppoa, töitä riittää eikä tarvitse miettiä. Onneksi se ajatus kesti vain hetken. Olin jo sopinut Lapin sijaisuuden kesälle ja ennen kaikkea halusin kokea jotain uutta. Muistutin itseäni näinä heikkoina hetkinä, että elämällä on tarjota niin paljon enemmän kuin sen hetken tilanteeni. Tämä muistutus antoi lisää rohkeutta ja sai minut uteliaaksi kosmoksen suunnitelmien suhteen.
Helsinkiin sopeutuminen sesongin jälkeen
Yllättävin asia paluussa oli, kuinka nopeasti sopeutui takaisin kaupunkielämään. Olin ollut lähes puoli vuotta poissa ja Helsingin eron pohjoisen pikkukylään tunsi aluksi fyysisesti kehossaan, tempo, meteli ja ihmismassa. Olin lähtiessäni Lappiin manannut itsekseni, etten enää koskaan istu julkisissa ja kuluta tunteja vuorokaudessa busseissa ja muissa menopeleissä. Muutaman päivän päästä istuin siellä muiden joukossa täysin luontevasti, kuulokkeet korvilla ja katselin ikkunasta kaupungin menoa. Ihminen sopeutuu nopeasti tarvittaessa. Minua varmaan helpotti, että tiesin ratkaisun olevan parin kuukauden mittainen, niin ei harmittanut niin paljoa käyttää aikaansa jälleen julkisilla kulkemiseen. Olisi eri asia, jos pääsisi jalkaisin kulkemaan velvollisuudet, ei harmittaisi välimatkat lainkaan, mutta Helsingissä se on harvinaisempaa herkkua.
Huvittavaa oli, että koko Lapissa oloaikana en ollut juossut kertaakaan kulkuneuvojen perään, ei mennyt kuin parisen viikkoa Helsingissä, kun juoksin pysäkeille. Sitä ei vaan halua jäädä odottamaan seuraavaa vuoroa, jos on mahdollisuus päästä aiemmalla vuorolla, ainakaan minä en halua.
Kun kaupunkiin oli taas asettunut, oli ihana nähdä kavereita ja viettää aikaa perheen kanssa, käydä kahviloissa ja ravintoloissa. Kampaajalla siistin talven jäljiltä muodostaan kasvaneen leikkauksen ja piristin hiuksiani pienellä määrällä vaaleita raitoja. Mitään erityistä tai mullistavaa ei tapahtunut ja se oli juuri sopivaa. Arki hetken ilman muutoksia ja aikaa olla läheisten kanssa. Ehti jo välillä tuntua, etten haluaisikaan palata sesonkiin, kun arjen oli saanut taas rullaamaan ja läheiset olivat ympärillä, mutta vaikka välillä harmittaa lähteä, kun on kivaa, niin se vain on sen arvoista.
Pakkaaminen opettaa
Majoituin parissa eri Airbnb-asunnossa, mikä oli kivaa ja virkistävää, vapaata elämää ilman huolta omaisuudesta. Pari kertaa tuli hauska hetki, kun olin kylässä tai sukuloimassa ja yhtäkkiä muistin, että minulla ei ole omaa kotia. Istuin hyvinvoivana kahvikuppi toisessa ja pulla toisessa kädessä kodittomana. Asia ei harmittanut, enemmän huvitti. Silti sitä ihminen pärjää ihan hyvin, vaikka ei ole kotia sen perinteisessä merkityksessä.
Kuitenkin alkukevät oli ollut yhtä suurta vaihtelua, pakkaamista, purkamista ja muuttamista paikasta toiseen. Jatkuvat muutokset alkavat tuntua kireytenä kehossa ja mielessä. Menee paljon aikaa siirtymisiin ja asettumisiin, mikä on pois hyvinvoinnilta. Sitä on vain pakko päättäväisesti tehdä mitä pystyy terveytensä eteen, valita ruoka fiksusti ja venyttelyä on lähes aina mahdollista tehdä edes vähäsen.
Ai että, Helsingissä oli taas mukava päästä kiinni salitreeniin. Talvisesongissa en ollut saanut hankittua salikorttia ja olin tyytynyt kotitreeniin, mikä sekin välillä käy ihan hyvin. Innostuin salitreenistä jälleen, niin koukuttavaa. Kuinka ihanaa onkaan, kun treenaa kehoa ja tuntee sen työn lihaksissa, niin palkitsevaa huomata ja tuntea tulokset. Jaksan hehkuttaa tätä aihetta loputtomiin, salilla on kivaa. Huomaan nyt, kun lihakset taas kasvaneet, että helposti tulee tukkoiseksi hartianseutu, täytyy alkaa lisätä venyttelyä. Jotenkin se lihashuuma vie mennessään, mutta samalla haluan kehon liikkuvan kauniisti ja rennosti.
Tavarat ja minä
Kun kantaa kaikkea mukanaan, alkaa väistämättä miettiä, mitä oikeasti tarvitsee. Minä, joka olen aina rakastanut vaatteita ja halunnut vaatekaappiini vaihtoehtoja joka tilanteeseen, aloin ymmärtää, että muutamat klassiset ja laadukkaat vaatekappaleet riittävät ja ovat monesta näkökannasta katsoen järkevää.
Varastolla käynti oli oma kokemuksensa. Kun avasin oven ja näin kaiken omaisuuteni vuokraamassani kuuden neliön tilassa, sänky, pari hyllyä, lipasto ja loput tavarat pahvilaatikoissa, niin ensireaktioni oli lähes ahdistus. Olin pärjännyt kuukausia parilla matkalaukulla yhdessä huoneessa ja yhtäkkiä minulla on edessäni kaikki se omaisuus, jolla saan aloitettua arjen mukavassa pikkukaksiossa. Ensimmäinen ajatus oli, etten tarvitse kaikkea tätä.
Viedessäni talvivaatteita varastoon, oli kuitenkin mukavaa katsella omia vaatteita, en kuitenkaan ole heittänyt pois kauneimpia hameita tai valkoisia ballerinoja. Vaikka nyt elänkin tällaista liikkuvampaa elämää, se ei tarkoita, että minun pitää luopua kaikesta entisestä ja muuttua ihmisenä joksikin mikä ei ole minua. En tiedä vielä, kuinka kauan tämä jakso elämässäni kestää, joten en halua hankkiutua kaikesta eroon, koska olen vielä matkalla.
Jälkiviisaana
Jos nyt katson alkukevättä taaksepäin, on yksi asia, jonka tekisin toisin, olisin suunnitellut ulkomaan matkan tuolle välille. Mutta kaikki oli vielä niin uutta, uusi ala, uusi elämänrytmi, talvi Lapissa ensimmäistä kertaa, en yksinkertaisesti osannut tai pystynyt ajatella niin pitkälle. Ja rehellisesti sanottuna raha-asiat vaativat sen verran huomiota, että keikkatöiden tekeminen oli järkevin ratkaisu. Eipä tämä haittaa, ensi kerran olen valmistautuneempi ja olen oikein tyytyväinen tähänkin ratkaisuun.
Huhtikuu ja toukokuu olivat tasaisia kuukausia ja minulle oli tarpeellista päästä hetkeksi tuttuun ympäristöön. Talvi Lapissa oli iso kokemus ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että olin siellä. Vasta nyt alkaa kunnolla muistumaan mieleen, mitä kaikkea sainkaan kokea siellä. Mieli tarvitsi etäisyyttä muodostaakseen kokonaisia muistoja. Kesä kutsuu pohjoiseen ja työni jatkuu siellä vastaanottovirkailijana. En koskaan ole ollut kesällä pohjoisessa, jännittävää nähdä mitä pohjoisen kesä tuo tullessaan.