Tässä on ollut pidempi hiljaisuus, siksi että olen prosessoinut kaikkea tapahtunutta, keskittynyt muuttoon ja hankkinut uutta työtä, kaikki tämä on vienyt paljon energiaa. En ole yksinkertaisesti jaksanut ajatella enkä kirjoittaa. Nyt asiat ovat sillä tolalla, että pystyn rauhoittumaan ja katsomaan taaksepäin. Musta ei tullutkaan lapin seikkailijaa, se oli kivaa hetken, mutta sai kaipaamaan rauhaa, omaa kotia.
Vaikka tykkään seikkailla ja mennä, mutta tarvitsen oman kodin. Se on turvapaikka, sinne on ihana mennä ja tietää, että siellä saa olla rauhassa touhuten omiaan. Ja voi, kun oli mukavaa laittaa henkariin omaan vaatekaappiin kauniita takkeja ja hameita ja pukeutua niihin jälleen, niillähän ei lapissa tehnyt yhtään mitään. Pieniä elämän nautintoja, jotka tekevät arjesta pikkusen mukavampaa.
Oppi, jonka Lappi antoi
Haluan kiittää pohjoisen rauhaa, koska se antoi paljon. Tärkein oppi oli se, että uskallan luottaa elämään ja että kaikki järjestyy. Elämä kantaa. Se on lause, jonka olisin joskus sivuuttanut kliseenä, mutta nyt tiedän sen omasta kokemuksesta. Pohjoinen antoi ravintoa sielulleni ja sisäiselle henkiselle kasvulleni ja ilman sitä jaksoa en olisi tässä, missä nyt olen. Mutta se antoi kaiken mitä pystyi ja oli aika jatkaa matkaa. En sinänsä kaipaa mitään lapista, siellä oli hienoa, mutta samalla pidemmän päälle tylsää. Kannan sisälläni rauhaa ja muistikuviin jääneitä maisemia, jota sieltä sain. Ehkä menen joskus uudelleen, en tiedä, mutta nyt uskon, että on pitkä tauko sieltä päin Suomen kolkkaa.
Ei musta ollutkaan sesonkitöihin Lappiin
Kun lähdin Lappiin, toivoin viihtyväni pidempään, jopa usean vuoden. Talvisesongissa olin vielä innoissani ja ajattelin, et tää on mun juttu. Keväällä alkoi tuntua, ettei ehkä sittenkään ja kesän aikana tunne vahvistui. En halua sellaista elämää. Se ei ollut helppo huomata, koska olin itse toivonut ihan päinvastaista ja psyykannut itseäni paljon uuteen ihmeelliseen maailmaan. Mutta parempi se on myöntää kuin jatkaa. Halusin toisenlaista elämää, kuin mitä todellisuudessa tarvitsin. Halusin niin kovasti jotakin muuta kuin hoitoalaa, niin halusin vain nähdä sesonkityön hyviä puolia. En suostunut uskomaan, että siinä elämäntyylissä olisi mitään huonoa ja minulle varsinkaan, olinhan aina tykännyt matkustaa uusiin paikkoihin ja ollut valmis suuriin muutoksiin arjessani.
Tyytymistä ilman lauantailisää
Lapissa tyydyin huonoon palkkaan ja elämäntyyliin, joka ei ollut minua. Tyydyin siellä enemmän kuin koskaan hoitoalalla, missä sentään maksetaan kunnon korvaus lisineen. Hotellissa ei ole lauantailisää ja että loppuajat suututti olla lauantait töissä, yritin vain olla miettimättä asiaa. En tiedä miksi palkka-asiat alkoi tökkiä niin paljon, kenties, koska olin saanut aina paremmin kuin siellä ollessani. Eikä minun hoitajana ollessani ole tarvinnut huolehtia, olen aina saanut tarpeeksi ja vähän ylikin.
Haluan elämän, jossa saan itse vaikuttaa tilanteeseeni ja ottaa ohjat omiin käsiin enkä nöyränä tyydy kaikkeen pieneen vain siksi, ettei ole vaihtoehtoja.
Vastaanottovirkailijan työtä ajatellen huomasin jatkuvien keskeytysten vaikuttavan negatiivisesti hyvinvointiini. Sellainen multiosaamis työskentelytyyli alkoi vaikuttaa muistiin ja keskittymiseen töissä. Välillä meno oli yhtä kohellusta ja tuntui että päivät oli pelkkää selviytymistä eikä voinut järkevästi yrittää keskittyä mihinkään.
Tämä pari vuotta hotellimaailmassa opetti, että vaikka se ulkoisesti kuulostaa hauskalta hommalta, käytäntö on aivan muuta, ainakin oma kokemukseni on tämä.
Kaupunki, joka muistuttaa lapsuudesta
Pidän todella paikasta, jossa nyt asun. Ympäristö herättää spontaanisti lapsuusmuistoja ja oli hauska huomata, että tämä paikka tuntuu kotoisalta. Kasvoin toisen kaupungin keskustassa ja tämä nykyinen ympäristö on keskustamainen palveluineen. Pääsee kulkemaan eri paikkoihin julkisilla ja saa valita ruokakaupan useasta vaihtoehdosta. Pohjoisessa oli vain se yksi vaihtoehto, josta saa ruokaa eikä julkista liikennettä ollut, jos ei lasketa kaukoliikenteen busseja.
Mulla on ihana uusi pikkukoti ja on todella rauhoittavaa, ettei tarvii lähteä täältä, jos en halua. Ei paina lähtöpäivät eikä tarvitse pakata mitään. Tieto siitä, että on paikka jossa saa ja pystyy olla, on hyvinvoinnille herkkua. Keho on rento ja mieli pystyy keskittymään hetkeen ja olemiseen. Pystyy panostamaan omaan hyvinvointiin jälleen paremmin.
Takaisin kentälle
Olen palannut hoitoalalle. Tämän seikkailun myötä tajusin, että se sopii mulle paremmin. Tykkään huolehtia ihmisistä ja koen, että se on järkevää työtä. Tällä hetkellä nautin siitä, ettei ole aikatauluja ja olen oppinut, etten väsytä itseäni liikaa, mikä kävi aiemmin hoitoalalla. Ja onhan se kivaa työtä, sille ei mitään mahda.
Kierros oli pitkä, mutta en kadu sitä, oli silti niin hauskaa. Ihan upeeta.
