Elämässä pitää tehdä valintoja ja elää elämä, jota ei tarvitse katua. Minä päätin hypätä uudelle alalle aikuisena ja jättää turvallisen, varman hoitoalan, jossa minulla oli hyvät suhteet paikkoihin ja töitä tarjolla lähihoitajana, niin paljon kuin halusin tehdä. Olin jäänyt kiinni siihen helppouteen ja turvallisuuteen, se rauhoitti mieltä ja kaikki oli varmaa. Tilipäivä oli ihana, kun sai nähdä, että oma jaksaminen ja venyminen näkyi tuona päivänä. Tämän varmuuden jättäminen taakse pelotti. Hoitajana työskentely on mahdollistanut minulle paljon, mutta itse työn sisältö ei sytyttänyt minua enää, alkuaikojen innostus oli enää hyvä muisto. Olin jo pitkään, vuosia, pohtinut uutta suuntaa ammatillisesti eikä ajatus vaihtamisesta jättänyt minua enää rauhaan. Jotenkin vain se askeleen otto ja epävarmuuden sietäminen kauhistutti sisimmässä.
Lähes koko työurani siihen saakka olin ollut lähihoitajana. Se oli minulle ammatti, identiteetti ja arki, kaikki. Huomasin etten oikeastaan osannut edes kuvitella itseäni muuhun. Myös epävarmuus oli salakavalasti kasvanut minussa, ”opinko minä uutta, pärjäänkö oikeasti uudessa ympäristössä, näytänkö ulkoisesti sopivalta johonkin muuhun” ja muuta samantyylistä mielenjorinaa. Mutta jossain vaiheessa vuorot alkoivat tuntua liian raskailta henkisesti. Kuin jokin minusta haihtuisi pois ollessani vuoroissa. Minusta tulevat oikeat sanat ja toimintamallit, mutta tunne puuttuu. Suoriudun ja selviydyn hyvin, mutta se ei enää riittänyt antamaan sisäistä paloa omaa tekemistä kohtaan.
Myös mukavuudenhalu oli ottanut paikkansa elämässäni, ”Noh jaksaako sitä nyt sitten vaihtaa, tämäkin on ihan ok, rahaa tulee ja siedän elämäntilannettani eikä siihen eläkkeeseen mahdottoman pitkä aika ole odottaa.” Ja ai että sen tunteen kanssa kamppailua, mukavuuskuplassa on joo mukavaa, mutta niin hemmetin puuduttavaa. On ihanaa olla ja möllöttää mukavuudessa, mutta elää jatkuvasti mukavuuskuplassa ja tyytyä jonkun toisen elämään, apua, kiitos ei. Tämän tunteiden kirjon voitettuani, pääsin vihdoin etenemään asiassa.
Uusi ura, miten aloittaa muutos
Matkailuala, keksin. Se on jotain mikä kiinnostaa, kansainvälisyys ja pirskahteleva, energinen ympäristö olla ja hengittää. Ihmiset liikkeessä ja ovi käy. Uudet paikat, uudet kohtaamiset, se erityinen lataus, joka leijuu hotellin aulassa. Jännä tunnelma hotellin aamiaisella, kun huone on täynnä kulttuureja ympäri maailman. Eri kielet, eri tarinat, eri elämät samassa hetkessä. Halusin olla osa sitä.
Lähdin opiskelemaan uutta ammattia, matkailualan perustutkintoa ammattikouluun ja se todella kannatti. Jokainen uusi kokemus on avannut minulle uuden mahdollisuuden uuteen maailmaan. Minä vain rohkaisin itseäni, ”mene nyt, luota, vanhaan ei ole paluuta, milloin olet saanut iloita kuten nyt.” Olen saanut kokea uuden oppimista ja innostusta. Sain itsevarmuutta lisää, osaan muutakin kuin kuvittelin, minä olen jotain muutakin kuin olen erehtynyt luulemaan. En muistanut, että elämässä on useita vaihtoehtoja ja niistä saa valita, ei ole pakko olla jossain ja sopeutua väkisin.
Opiskelin aikuisille suunnatulla linjalla, joten läsnäoloa ei vaadittu joka arkipäivä ja tällöin pystyin tekemään keikkaa töissä, että pärjäsin myös taloudellisesti. Opettajien kanssa sopiminen yllättävistä menoista oli helppoa, kun he ymmärsivät, että aikuisena on eri lailla vastuussa asioista. Opinnot sisälsivät kaksi noin kahden kuukauden pituista työharjoittelua teoriaopintojen lisäksi. Harjoittelupaikkojen työajat riippuivat työpaikasta, usein matkailualalla työaika on vaihteleva sisältäen kaikki vuoden päivät ja ajat. Ensimmäisen työharjoittelujakson jälkeen aloin nähdä ja ymmärtää, että tie todella johtaa jonnekin uuteen. Minä oikeasti pääsen jättämään hoitajan roolin taakse. Tämä todisti minulle samalla, että pystyn muihinkin isoihin muutokseen halutessani. Mitä kaikkea tässä nyt keksiikään alkaa kehitellä.
Alanvaihto on ollut henkinen muutosmatka samalla, en aluksi edes meinannut nähdä itseäni ammatillisesti muuna kuin hoitajana. Hoitajan identiteetti oli kasvanut kiinni minuun vuosi vuodelta, hiljalleen huomaamatta. Ihminen rakentaa kuvan itsestään ja sen kuvan muuttaminen vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kävin koulua ja samalla tein hoitajan keikkaa, joten mielenmuutos vei kauemmin, koska jojoilin vanhan ja uuden välissä. Se oli välillä sekavaa mielelle ja omalle kasvulle, vuorossa hoitajana ja seuraavana päivänä opiskelijana uudella alalla. En ollut säästänyt erikseen uuden alan opiskelua varten ja minulla oli asumismenot ja lainat hoidettavana, kuten suurimmalla osalla ihmisistä. Budjetoin elämääni tilanteen mukaisesti tai jos totta puhun, tein hoitajan keikkaa enemmän tarvittaessa, koska en ole erityisen innoissani penninvenytyksestä. Tähän sitten johtaa omat syynsä, mutta niistä toisen kerran lisää.
Alanvaihto vai parempi palkka
Nyt, kun mietin, kuinka vakavasti pohdin palkka-asiaa, minua huvittaa. Koska ne kokemukset ja ihmiset, keitä olen saanut matkallani uuteen, niitä ei rahalla saa. Minä vakavasti pohdin, että jään kuitenkin hoitajaksi palkan vuoksi. Palkka tippui lähihoitajan työhön verratessa paljon tai minulle paljon, useamman sata euroa kuukaudessa. Onneksi ymmärsin, etten voi antaa rahan määrätä suuntaani elämässä. Se on bonusta saada sitä, mutta itse tekeminen tulee olla itselleen aidosti mielekästä. Jokainen euro, jonka tienaat tekemällä työtä, joka ei tunnu miltään vaan päinvastoin tunnet, kun se nakertaa sisintäsi, sinusta katoaa osa ajan kanssa. Ja aikaa ei saa takaisin.
Hauskuus voitti paremman palkan, matkailussa työskentely on niin muuta kuin arkielämä. Se on hauskaa ja rentoa, matkailijat tulevat nauttimaan elämästä. Ihmiset ovat iloisia ja pääsääntöisesti letkein tunnelmin. Tämä lomalaisten tunnelma voi olla eri kaupunkihotelleissa, niissä, kun kaikki ei aina välttämättä ole lomalaisia vaan joukkoon mahtuu paljon työmatkalaisia, jolloin luonnollisesti ihmisellä saattaa olla eri fiilis kuin lomalaisella. Yksi piirre, josta nautin hotellissa on huomata kuinka paljon saat energiaa ympärilläsi olevilta ihmisiltä, kun he ovat parhaimmillaan, haluaa hymyillä itsekin koko ajan. Matkailija ei ole töissä, hän ei ole stressannut ruuhkabussissa, hän ei mieti ruokakaupan listaa. Hän on irti arjesta ja se tarttuu, joten kyllä, lomalaisten kanssa on hauskaa, superfun.
Uusi elämä antoi vielä enemmän
Kuinka rikkaaksi sisäinen maailmani onkaan kasvanut. Kuinka paljon olenkaan saanut uusia muistoja. Nämä olivat asioita, joiden tärkeyden olin unohtanut ja palkan takia meinasin antaa olla, antaa jäädä haaveiksi mielen syvyyksiin. En ajatellut alanvaihdon antavan näin paljon muuta plussaa elämään, ihan uskomatonta. Alanvaihto on ollut muutos, joka vaikuttaa useimpiin päiviini viikossa ja koska nykyinen tilanteeni on mielekäs minulle, niin minun on aidosti hyvä olla, tykkään elämästäni kokonaisuudessaan ja se saa minut innostuneeksi. Suuret muutokset ovat välillä ainoa vaihtoehto, jotta löytää taas kipinää arkeen.
Hoitoalalla oli myös kivaa, mutta tarpeeksi kauan, kun tekee samaa asiaa, se alkaa hajottamaan. Ja voi sitä ihmisten määrää ketä olen lähihoitajana päässyt auttamaan milloin missäkin, olen todella kiitollinen joka kohtaamisesta. Ihania ja upeita yksilöitä ihan jokainen. En liikaa ala kultaamaan muistojani sieltä, kiitos kaikesta kokemastani siellä maailmassa, tulen aina muistamaan ne ajat.
Olin tosiaan 38-vuotias, kun valmistuin uudelle alalle matkailuun. Myöhemmällä iällä pystyy muuttamaan elämäänsä, kun tarpeeksi haluaa ja on valmis tekemään konkreettisesti asioita sen eteen. Mielesi vastustaa muutosta enemmän kuin kehosi ikä. Kun saat vakuutettua mielesi muutoksen tärkeydestä, käytännön puoli nytkähtää eteenpäin kuin itsestään. Toki jouduin antamaan paljon aikaani ja priorisoimaan asioita, että sain uutta elämääni, mutta alle kaksi vuotta ja voilá, ei huono sijoitus.
Jos sinäkin tunnistat sen haipumisen tunteen sisälläsi, sen automoden, joka osaa kaiken muttei tunne mitään, pysähdy. Se ei ole heikkous, se on viesti itseltäsi. Viesti siitä, että jokin tärkeä on jäänyt kuulematta. Aikamme on arvokasta ja sen käyttäminen oman hyvinvoinnin eteen ei ole itsekkyyttä vaan se on välttämätöntä. Kun voit hyvin, se näkyy ja tuntuu ympärillä. Ilo tarttuu, hyvä olo leviää ja iloisten ihmisten lähellä on yksinkertaisesti helpompi hengittää. Minä en palaisi takaisin entiseen elämääni, olen vasta päässyt vauhtiin uudelleen. Edessä on vielä paljon enkä aio pysähtyä ennen kuin on pakko.